Yhteys
Tuottaja / Producer
Anu Lähteenmäki
+358 44 333 5581
anu(at)oulunjuhlaviikot.fi
Oulunsalon kunta perusti nimeänsä kantavan festivaalin vuonna 1998 kunnan kansainvälistymisen ja kulttuurimyönteisen imagon kulmakiveksi. Sittemmin festivaalin kotipesä ja tuotantovastuu on muuttanut Oulunsalon Kulttuuri-instituutti liikelaitokselle ja monikuntaliitoksen myötä Oulu-opiston kautta vuonna 2015 Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry:lle.
Oulunsalo Soi on historiansa alusta asti ollut poikkitaiteellinen ja korkeatasoinen kamarimusiikkifestivaali. Perinteisten konserttien lisäksi ohjelmistossa on nähty niin tanssia, sanataidetta, rytmi- ja lastenmusiikkia kuin kuvataidettakin. Klassisen musiikin mausteena festivaalilla on nähty mm. jazzia ja kansanmusiikkia. Festivaalilla on nähty myös kantaesitys Lusia Rusintytär -ooppera vuonna 2015 ja festivaalin 20-vuotisjuhlille kutsuttiin entisten taiteellisten johtajien lisäksi esiintymään Alankomaiden kamariorkesteri.
Konsertteja on aina ollut Oulun keskustan ja Oulunsalon lisäksi monissa ympäryskunnissa. Konserttipaikkoina ovat toimineet niin perinteiset konserttisalit ja kirkot kuin museot, taidegalleriat, ravintolat kuin yksityiskoditkin.
Yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa festivaalille valitaan Vuoden kuvataiteilija, joka on saanut oman näyttelynsä festivaalikuukauden ajaksi ja hänen teostaan on käytetty viime vuosina festivaalin visuaalisena ilmeenä.
Festivaalin taiteelliset johtajat:
1998–2007 Izumi Tateno, piano
2008–2011 Meta4-jousikvartetti
2012–2018 Virpi Räisänen, mezzosopraano
2019–2021 Kreeta-Maria Kentala, viulu
2022– Mika Rännäli, piano
Vuoden kuvataitelijat:
2021 Joel Karppanen
2020 Seija Ulkuniemi
2019 Aapo Huhta
2018 Pirjo Lempeä
2017 Inkeri Jäntti
2016 Santeri Sarkola
2015 Eija Timonen
2014 Karoliina Paappa
2013 Mari Hokkanen
2012 Kati Leinonen,
2011 Sami Parkkinen
2010 Jaakko Heikkilä
2009 Joonas Brandt
2008 Susanna Majuri
2007 Veijo Hukka
2006 Petri Yrjölä
Oumuska ry
Oumuska ry:n rekisteröitynyt toiminta on lakannut. Vapaaehtoistoiminta Oulunsalo Soin hyväksi jatkuu edelleen, osana Oulun juhlaviikkojen kokonaisuutta.
Tuottaja / Producer
Anu Lähteenmäki
+358 44 333 5581
anu(at)oulunjuhlaviikot.fi